keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Tankotanssin salat

Fitverstas oli mukana tukemassa ja sponsoroimassa tankotanssiduoa, Milla Toljamoa ja Milla Kotkavalkamaa taipaleellaan SM-kisoihin. Keitä tytöt ovat ja mitä tankotanssi on?


Milla "Millusk" Toljamo

"Olen Milla Toljamo ja olen 25-vuotias hyvinkääläinen. Olen ammatiltani klinikkaeläinhoitaja ja työskentelen eläinlääkäriasemalla Helsingissä. Päädyin tankotanssin pariin neljä vuotta sitten, kun ystäväni pyysi minua kanssaan kokeilemaan lajia. Ensimmäisen tunnin jälkeen päätin, etten enää koskaan kokeilisi näin ärsyttävää harrastusta! Turhauduin kun en onnistunut yhtikäs missään. Onneksi kuitenkin samainen kaverini sai suostuteltua minut vielä uudemman kerran tunnille - se riitti ja laji veikin mennessään. Aiemmin olin harrastanut kuntosalilajeja ja erilaisia jumppia, mutta niihin ei enää ole aikaa eikä innostusta. Nykyään harrastan lisäksi tanssia ja olen nykyään myös tankotanssiohjaajana Hyvinkäällä Pole Fit Factoryssa."


Milla "Kotkis" Kotkavalkama

"Olen Milla Kotkavalkama, 23 vuotta ja kotoisin Riihimäeltä. Olen ammatiltani talonrakentaja ja tällä hetkellä opiskelen rakennusmestariksi. Koulun ohella toimin tankotanssiohjaajana Hyvinkään Pole Fit Factorylla. Noin kolme vuotta sitten lähdin ystäväni kanssa kokeilemaan tankotanssia vanhalle tanssistudiolleni, jossa olen harrastanut nyky- ja jazztanssia. Rakastuin lajiin välittömästi ja kävin vuoden ajan kerran viikossa treenaamassa. Se ei ole kuitenkaan riittänyt, sillä halusin kehittyä nopeammin. Googlen kautta löysin Pole Fit Factoryn, jossa pääsee harrastamaan lajia rajattomasti ja kehittymään nopeasti!"

Tytöt löytyvät Instagramista nickeillä @millusk, @kotkiz ja @mnmpoleduo

"Idea SM-kisoihin duona osallistumisesta lähti Kotkiksesta. Hän on ennenkin kilpaillut taitoluistelussa ja lumilautailussa, joten tuntui luontaiselta lähteä jälleen kisoihin mukaan. Aluksi suunnitelmissa oli mennä soolona, mutta opiskelu vei niin paljon aikaa, että ohjelman valmiiksi saaminen mietitytti. Millusk oli aiemmin esiintynyt paljon duona - mutta hänellä ei ollut aikeita kilpailla. Kotkiksen ehdotuksesta ajatus alkoi kuitenkin kiinnostaa, ja pian yhteiset treenit olikin jo sovittu.

Vaikka koreografian suunnittelu ja harjoitukset veivät kaiken vapaa-ajan ja energian, meillä oli silti hauskaa yhdessä! Milluskin paritempputaidot ja Kotkiksen tanssillinen osaaminen yhdistyivät erinomaiseksi kokonaisuudeksi ja saimme kaulaamme SM-kultaa Duo Ammattilaisina."

Kuva: Tuula Ylikorpi

"Tankotanssi on laji, joka vaatii sitkeyttä ja erityisesti ylävartalon voimaa sekä notkeutta. Myös kipukynnys joutuu joskus koetukselle! Parasta tanskotanssissa on sen monipuolisuus ja se, että kehitys on (varsinkin alussa) nopeaa. Voimaa ja notkeutta tulee huomaamatta ja tunneilla on myös hauskaa! Kehonhuolto on erittäin tärkeää, koska ylävartalo menee helposti jumiin, mikä altistaa vammoille. Teemme rullausta ja venyttelyä useita kertoja viikossapitääksemme kropat kuosissa. Milla K. käy myös kkuntosalilla kaksi kertaa viikossa harjoittelemassa jalkoja, pitääkseen kehonsa tasapainossa. Milla T:n tanssiharrastus tukee kestävyyskuntoa.

Suosittelemme kaikille lajin kokeilua! Tyylejä on monenlaisia aina voimistelutyyppisestä urheilusta sensuelliin tanssiin, joten jokaiselle löytyy varmasti jotakin.

Haluamme vielä osoittaa erityiskiitoksen Fitverstaan tiimille meidän SM-kilpailutaipaleen mahdollistamisesta, yhteistyöstä ja tuesta."

Iloista kevättä toivottaen, 
Milla Kotkavalkama & Milla Toljamo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin käynnistäsi, kiitos!